Lasten ja nuorten jalkaterapia

16.02.2020

Näin lasten talvilomalla on hyvä keskittyä hetkeksi myös lasten ja nuorten jalkoihin. Lasten ja nuorten liikkumiskyvylle ja kokonaisvaltaiselle terveydelle on hyväksi pitää huolta myös alaraajojen terveydestä. Vanhempien hyvä tietoisuus lasten alaraajojen kehityksestä, rakenteesta ja toiminnoista takaa paremmat mahdollisuudet jalkavaivojen ennaltaehkäisyyn kun tunnistetaan paremmin hoitoa edellyttävät vaivat ajoissa.

Lasten ja nuorten jalkavaivat johtuvat usein tiedon puutteesta, vääränlaisesta tai puutteellisesta omahoidosta. Virheellisten omahoito tottumusten seurauksena esiintyy iho- ja kynsimuutoksia, jalkainfektioita, sekä jalkaterän ja varpaiden asentomuutoksia. Jalkakivut ovat nuorilla hyvin yleisiä. Kasvukauden ajan jalat ovat hyvin alttiit vaivojen kehittymiselle, koska rustokudos on pehmeää ja helposti muokkautuvaa ja näin ollen herkkä vaurioille.


Jalkojen omahoidon liittäminen osaksi arkea ehkäisee merkittävästi jalkavaivojen kehittymistä ja auttaa ymmärtämään miksi jaloista tulee pitää hyvää huolta silloinkin kun ne ovat terveet eikä hoito tuntuisi tarpeelliselta. Omahoitoon liittyy jalkojen pesu ja kuivaus, ihon hoito, kynsien lyhennys, jalkojen tarkastaminen säännöllisesti, sopivat sukat ja kengät sekä kaikki paljain jaloin liikkumiset ja jalkajumpat ovat hyväksi.


Lapselle on hyvä myös ohjata kynsien oikea leikkausmalli. Lasten kynnet ovat usein terävät ja ohuet sekä kynsivallit kynnen vieressä voivat olla leveät. Liian lyhyt ja pyöristetty kynsi aiheuttaa helposti kynnen sisäänkasvun ja sitä kautta kynsivallintulehduksen. Myös kynsien repiminen altistaa tulehduksille.


Sopivan kokoiset jalkineet ja sukat ovat lasten ja nuorten jalkaterveyden kannalta myös yksiä keskeisimpiä asioita. Hermosto kehittyy hitaasti, ja sopeutuminen huonoihin olosuhteisiin vääristää tuntemuksia siitä, mikä on sopivan kokoinen kenkä.Kengät muovaavat luisia rakenteita, muuttavat luonnollisen liikkumisen mallia ja vaikeuttavat alustan tuntemista. Mitä nuorempi lapsi, sitä suurempi on mahdollisuus jalkavaivojen kehittymiseen.


.Alaraajojen ja jalkaterän pienten luiden muotoutuminen ja lihasten monipuolinen vahvistuminen edellyttää kontaktia alustaan, liikkumisvapautta, ja erilaisia ärsykkeitä. Koska osa luista luutuu vasta 24- vuotiaana, jalkaterän rustoiset rakenteet muotoutuvat helposti virheellisiin asentoihin, puristavissa, pienissä ja hankaavissa jalkineissa. Asentopoikkeamia hoidetaan usein erilaisilla jalkaterän lihasharjoitteilla. Jalkaterän toimintoja ohjaavat pohjalliset ovat harvemmin käytetty ratkaisu. Harjoittelu myös tukee jalkaterien normaalia kehitystä, aktivoi jalkapohjan ihotuntoa, kehittää motoriikkaa ja tasapainoa sekä kehon yhteistoimintoja.

Hoitotilastamme löytyy piirustusvälineitä, kirjoja ja leluja viihdyttämään sisaruksia hoidon aikana. Lämpimästi tervetuloa siis vaikka koko perheen voimin hoidattamaan yhdessä jalat kuntoon ja oppimaan oikeanlaisesta jalkojan hoidosta jalkaterapeutiltamme, Sanna Viitasaarelta.

Ps. Lapsille ja nuorille hoidot alennettuun hintaan!