Dry Needling eli kuivaneulaus
Dry needling (DN) eli kuiva neulaus tarkoittaa akupunktioneulalla tehtävää hoitoa. Neuloina käytetään ohuita, steriilejä suojakaasuun pakattuja kertakäyttöneuloja. DN on länsimaiseen lääketieteeseen ja neuroanatomiaan perustavaa hoitoa. DN-hoitoa voi opiskella ja antaa ainoastaan terveydenalan ammattilainen ja hoito kuuluu potilasvakuutuksen piiriin. Dry needling on saanut alkunsa jo 1940-luvulla, joten mistään kovin uudesta menetelmästä ei ole kyse. Sitä on tutkittu ja käytetty pitkään ja se onkin maailmanlaajuisesti hyväksytty yhdeksi kivunhoitomenetelmäksi.
DN-hoidolla voidaan hoitaa monenlaisia tuki- ja liikuntaelin vaivoja, sitä käytetään kivunhoitoon ja lihasjännitykseen. DN-hoito poikkeaa kiinalaisesta akupunktiosta siten, että akupunktiossa hoidetaan meridiaaneilla eli energiakanavilla olevia akupisteitä kiinalaisen lääketieteen mukaisesti. Dry needling hoidossa neuloilla käsitellään suoraan trigger-pisteitä, jotka ovat lääketieteessä tunnettuja ja yleisiä myofaskiaalisten (lihas-sidekudosperäisten) kipujen aiheuttajia. Trigger-pisteet (TrP) ovat herkkiä tai kipeitä pisteitä lihaksessa jotka tuntuvat pinnallisissa lihaksissa kireinä juosteina tai hernemäisinä pisteinä. Kireät juosteet ovat jatkuvasti lyhentyneessä tilassa olevia lihassyitä. Tämä lyhentynyt tila estää lihasta toimimasta sille ominaisella tavalla heikentämällä sen aineenvaihduntaa paikallisesti. Pisteiden käsittely parantaa kudoksen hapetusta, parantaa verenkiertoa sekä vähentää tulehdusta ja paikallista lihasjännitystä. DN-hoito on erityisen tehokas etenkin urheilijoilla. Jos laktaattitasot ovat korkealla silloin on todennäköisesti paljon triggerpisteitä.
Dry needling-hoitoa käytetään seuraavien vaivojen hoitoon:
niskakipu
selkäkipu
päänsärky/migreeni
olkapääkipu
lonkkakipu
polvikipu
krooninen kipu
tenniskyynärpää
plantarifaskiitti
urheiluvammojen jälkitilat
Hoito voidaan turvallisesti tehdä lähes kaikille kehon alueille.
DN-hoito ei ole kivuliasta. Hoidettava saattaa tuntea nopean hetkellisen
paineen tunteen ja lihaksen nytkähdyksen,
kun neula asetetaan trigger-pisteeseen. Käsittelyn yleinen sivuvaikutus on ohimenevä arkuus neulatulla alueella ja heijastealueella
voi kestää jopa 3-4 päivää ja sen lisäksi neuloitusalueelle
saattaa kehittyä myös paikallinen mustelma. Hoidon jälkeen ei tule ottaa tulehduskipulääkkeitä koska silloin elimistön oma hoitoprosessi estyy.
Dry needling -hoidon vasta-aiheet:
kuume
turvotus
infektio
akuutti vamma
hoidettavassa raajassa lymfanestekierron häiriö
lääkitys joka altistaa veren verenvuodolle
- verenvuotosairaus
- metalli tai silikooni allergia
hoito on muista syistä sopimaton tilanteeseen nähden
DN-hoidolla on tutkimusten mukaan ollut positiivisia vaikutuksia fibromylgian
hoidossa.
Epilepsiaa ja diabetesta sairastavia hoidetaan tapauskohtaisesti.
Jos sairastat syöpää neuvottele lääkärisi kanssa hoidosta ennen hoitoon tulemista.
Hoitovaihtoehdot:
60min Dn tehohoito vain 67e! Sis. lämpöhoidon savipakkauksella, kuivaneulauksen ja hieronnan
30min Kuivaneulaus 47e
Hoito saatavilla myös yli tunnin hierontoihin lisäpalveluna +10e.
60min+ hierontasarjakortteihin dn-hoito sisältyy hintaan.
HUOM! Hoito saatavilla vain Titta Karjalaiselta.
Lue aiheesta lisää:
https://www.dryneedling.fi/dry-needling/
Eroon kivusta artikkeli Laatuapteekit asiakaslehdessä 5/2019 www.laatuapteekit.fi/asiakaslehti/