Juoksijan ja urheilijan jalkaterveys
On taas se aika kun Haaga Run on ajankohtainen! Lauantaina 15.8. juostaan 5 ja 10km lenkit. Tämä on oivallinen aika myös kiinnittää huomio jalkojen hyvinvointiin ja terveyteen.
Pitkäkestoisen liikunnan yhteydessä ei ole mitenkään erikoista, että erilaiset jalkavaivat nostavat päätään. Alaraajoihin kohdistuu pitkäkestoista rasitusta etenkin hiihtolenkeillä, maratooneilla ja vaelluksilla. Rakot, kynsivaivat ja päkiän sekä kantapään kivut ovat yleisimpiä jalkavaivoja edellä mainituissa lajeissa. Myös vanhat vammat voivat aktivoitua esimerkiksi nilkan ja polven seudulla. Kiinnittämällä huomiota hyvään jalkojen omahoitoon, oikeanlaisiin jalkineisiin sekä sukkiin ja kehittämällä alaraajojen lihaksia ja kestävyyskuntoa voidaan säästyä alaraajavaivoilta ja keskittyä täysillä liikuntaharrastuksiin.
Sopivat sukat ja kengät vaikuttavat keskeisesti jalkaterveyteen ja jaksamiseen suorituksen aikana. Sopivan kokoinen sukka tarkoittaa sellaista, jossa varpailla on riittävästi tilaa eikä sukan kärki ole aivan kiinni varpaissa. Liian pieni sukka pituus tai leveyssuunnasta altistaa iho- ja kynsimuutoksille ja esimerkiksi varvasvälihautumille, jos varpailla ei ole tilaa levitä sukassa. Sukkien istuvuuden ohella tärkeää on että sukat siirtäisivät kosteutta tehokkaasti pois iholta jotta jalat pysyisivät mahdollisimman kuivina.
Iho hikoilee moninkertaisesti ihmisen liikkuessa. Kosteus pehmentää jalkapohjien ihon ja sitä kautta iho menee helpommin rikki ja venyy, jolloin syntyy rakkoja. Rakkojen syntyä voidaan ehkäistä myös ihoa suojaamalla. Iho-oireisiin tulisi reagoida nopeasti ja jo syntyneiden rakkojen hoito kannattaa aloittaa heti. Ihorikot ovat usein tautiportteja esimerkiksi jalkasienelle ja erilaisille bakteereille.
Kynsivaivojen ehkäisyn kulmakivi on oikean kokoisten jalkineiden ja sukkien lisäksi oikein leikatut varpaankynnet. Näillä ehkäistään kynsien irtoaminen, kynnenjuuren tai kynnen alainen verenvuoto. Kynnet leikataan niin ettei reunoja pyöristetä, ja kynsi on sopivan pituinen silloin kun varpaanpäästä painettaessa tunnemme sekä varpaan että kynnen reunan. Jos kynsiin kohdistuu jatkuvasti iskuja, painetta tai se repeää kynnen kasvu voi häiriintyä ja kynsi alkaa kasvaa paksumpana traumakyntenä.
Urheilukenkien valintaan vaikuttavia tekijöitä on useita ja kokeneet juoksijat tietävätkin varmasti mitkä ovat heille hyvät jalkineet juoksuun. Usein kenkien valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat mm. alusta jolla juostaan, asfaltti on 20 kertaa kovempaa kuin luonnonalusta, oma paino, 70 kiloa painavalle jalkaterään kohdistuu noin 210 kilon kuormitus per askel, aiemmat vammat, oma juoksutekniikka, viikoittainen harjoittelumäärä, aiemmat käyttökokemukset ja pohjallisten käyttö.
Keskeisiä hyviä urheilukengän ominaisuuksia perusterveelle ovat yleensä suora lesti, leveä varpaiden mallin mukainen kärki, vähäinen kärkikäynti (kenkä ei "keinu" askeleesta seuraavaan) ja mahdollisimman neutraali melko ohut pohja. Pohja riippuu myöskin alustasta millä juostaan, ja jokainen varmasti tuntee mikä on itselleen miellyttävin pohja. Jos on aina juossut paksupohjaisella jalkineella vaihto yhtäkkiä täysin erilaiseen voi tuoda enemmän haittoja kuin hyötyjä.
Ohue pohjan etuja ovat että jalkapohjalle välittyy paremmin tuntoaistimuksia alustasta ja silloin tunnistetaan pintojen ja muotojen muutokset paremmin ja nämä tiedot välittyvät jalkaterän kautta muualle kehoon. Matalammalla joustavalla pohjalla saavat jalkaterän pienet lihaksetkin tehdä enemmän työtä, ja nilkan sekä jalkaterän asentotunto ja koordinaatio kehittyvät, joilla voi vahvojen muiden lihasten kanssa olla vammoja alentava vaikutus.
Olen Haagan Hieronnan ja Osteopatian kanssa Haaga Run-tapahtumassa mukana Lassilan urheilukentän laidalla n. klo 10-14. Tule tapaamaan minua jos sinulla on kysyttävää jalkojenhoidosta, neuvon sinua mielelläni. Tapahtuman aikana, paikan päällä varatuista jalkojenhoito -ja terapia ajoista saatavilla myös todella hyvä erikoistarjous!
Jos et osallistu juoksuun, tule ihmeessä paikan päälle kannustamaan muita ja piipahda tapaamassa minua sekä osteopaattia ja hierojia. Luvassa myös hyviä tarjouksia heidän hoitoihin! Tarjolla myös edullista näytehierontaa teltassamme. Ihan uskomatonta miten hyvää jo 10min niska-hartia alueen näytehieronta voi tehdä! Hinta vain 5€.
Lämpimästi tervetuloa mukaan tapahtumaan, hieno päivä tiedossa!
-Sanna Viitasaari
Jalkaterapeutti (AMK) Haagan Jalkaterpiasta